Jep, eli tänään piti alottaa uusi työ, mut eipä siitä mitään tullu. Koko yön mä pyörin, meinasin oksentaa, heräilin ja ahdistuin.. Mä en vaan kertakaikkiaan pystyny mennä sinne ja nyt on taas olo että kaikki on ihan pettyneitä muhun. Mut kun se tulee, nii sille vaan ei voi mitään.
Nimittäin paniikkikohtaukset. Sydän hakkaa, tuntuu että pyörtyy tai kuolee, ahdistaa, tulee pakokauhua, jalat puutuu, on pakko vaan liikkua tai heiluttaa jalkaa ja yrittää pysyä järjissäni. Luulotautisena vielä kuvittelen siihen päälle että mulla on joku sairaus joten muutama kerta on tullu istuttua ensi-avussa aivan turhaan. Ulospäin musta ei huomaa millään tavalla, että "sairastan" näinki inhottavaa "sairautta", mutta kuitenki lähes joka päivä mä mietin että mitä pahaa mä olen tehnyt, että tämä on sattunut just mun kohdalle.
10 min. - 60 min. taas eteepäin elämässä, nii kaikki on hyvin. Mulla on niin supermies olo siitä että selvisin hengissä kohtauksesta, vaikkei se millään lailla terveydelle ole vaaraksi. Mä pystyn olemaan kavereitten kanssa normaalisti, mä pystyn käymään kaupassa normaalisti, mä oon oppinut olemaan yksin kotona normaalisti, mä pystyn tanssimaan jäähallilla 5000 ihmisen edessä normaalisti, mä pystyn tehdä melkein kaiken normaalisti. Mut sit tulee vaan hetkiä kun tuntuu että koko maailma romahtaa sun niskaan.
Mutta elämä jatkuu vaikka onkin tosi pettyny olo. Tää on vaan vähän "heikko" aika mulle, kohta näitä ei taas tuu ollenkaan :) Yöstä jäi niin paljon univelkaa et taidan ottaa pienen pienet päiväunet ja sen jälkee suunnitella tätä elämää eteenpäin.
Toivottavasti muiden maanantain alkoi vähän paremmin kun mulla! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti